Myyty

Renault Clio – Edullista perheautoilua

 

Kolmannen sukupolven Renault Clio valittiin vuoden autoksi Euroopassa vuonna 2006. Drive Good myy autosta vuoden 2013 facelift-mallia, joka sai Euro NCAP -törmäystesteissä täydet viisi tähteä. Tähän yksilöön on kertynyt neljässä vuodessa ajoa 90 000 km.

Alusta ja moottori on kehitetty yhdessä Nissanin kanssa ja molemmat toimivat erinomaisesti. Auto on kohtuullisen jämäkkä ajettava ja se reagoi vahvasti tehostettuun ohjaukseen. Dieselmoottorissa on kokoisekseen mukavasti vääntöä ja se pitää auton hyvin liikenteen mukana myös moottoritiellä, vaikka 75 hevosvoimainen ei varsinainen voimanpesä olekaan. Lisäksi auton kulutuslukemat ovat erinomaiset n. 4,5l/100km taajama-kaupunkiajossa. Jarrut ja kytkin ovat mukavan tunnokkaat ja vasemmalle jalalle löytyy poljinten sivussa hyvä lepuutustuki matka-ajoa varten.

Aiempiin Cliohin verrattuna autossa on tilaa selkeästi enemmän. Takapenkin tilat on mitoitettu jopa 180 cm pitkille aikuisillekin riitäviksi. Autosta on hyvä näkyvyys ulos ikkunoista ja peileistä. Auton takaluukku aukeaa kokonaisena ylös ja jättää käytännöllisen, leveän lastaus aukon. Takakontti ei ole järin suuri, mutta tarvittaessa takapenkki taittuu alas kahdessa erikokoisessa osassa tarjoten tasaisen tilan suuremmillekin tavaroille. Tavaratilassa on valon lisäksi virtapistoke ja kiinnityspaikat niin koiraverkolle kuin turvaistuimillekin.

Autoon on ennen käyttöönottoa asennettu Webasto-moottorilämmitin, joka testattaessa toimi moitteetta. Lisäksi etupenkkiläisen jalkatilassa on sähköpistoke sisätilanlämmitintä varten.

Itselläni on nyt takana muutama sata kilometriä moitteetonta ja varsin mukavaa ajoa Cliolla. Tällä on ilo lähteä liikkeelle liikennevaloista tai ylämäestä. Matkustamo on hiljaisen puoleinen jopa moottoritievauhdissa. Sisätilat pysyvät viileänä aurinkoisenakin päivänä ilmastoinnin ja valkoisen värinsä ansiosta. Kaikkineen varsin miellyttävä käyttökokemus – voin suositella niille, jotka arvostavat autossa enemmän ajamisen taloudellisuutta ja mukavuutta kuin puhdasta suorituskykyä tai ulkoista loistoa.Jukka Raisamo

8 Total Score
Renault Clio 2013

Auto yllättää tilavilla sisätiloilla ja taloudellisella kulutuksella. Ulkonäkö ei säväytä.

Design
7
Ajettavuus
8
Sisätilat
8
Varustelu
8
Tämän hetkinen kunto
9
PROS
  • Suuret sisätilat auton kokoon nähden
  • Hyväluonteinen, taloudellinen moottori
  • Webasto ja muu talvivarustelu
CONS
  • Sisätiloissa hieman muovinen tuntu
  • Tehoa voisi löytyä ohitustilanteisiin enemmän

 

Perustin yrityksen tuottamaan uusia palveluita luotettavaa, edullista perusautoa tarvitseville. Vaihtoleasingistä on tullut vuoden aikana erittäin suosittu malli autoilla ilman omistamisen murheita. Samoin mahdollisuus 30 päivän koeajoon ja kotiintoimitus on otettu vastaan hienosti. Kokeilen mielelläni uusia ideoita ja arvostan käyttäjien palautetta palvelun kehittämiseksi.